


Hame, rusettipaita, neuletakki: Vero Moda
Toppi, vyö, sukkikset, ruutupaita: Seppälä
Kaikki vaatteet on muuten alennuksella saatu :)
Toinen hieno puoli sarjassa on tosiaan realistisuus. Korkea ikäraja on syystä, koska sarja ei kunnioita ketään, ensimmäisessä jaksossa tatpetaan ihminen viiden minuutin sisään, naisia hakataan ja lapsia tapetaan. Sivuilla on muuten omistettu ruumislaskuri sarjassa kuolleille ihmisille. Lisäksi ihmiset kiroilevat enemmän kuin ns. nykyteinit.
Jos tuon kaiken raakuuden taakse pystyy katsomaan, lopputuloksena on nerokkaasti kirjoitettu sarja, johon on pystytty sekoittamaan vanhoja lännen legendoja Wild Bill Hitchcockista Calamity Janeen. On myös kiehtovaa seurata, miten kullankaivajien lain ulkopuolella sijaitsevasta kylästä pikku hiljaa muodostuu yhteisö, johon väistämättä lakikin ja ulkomaailma ottaa otteensa.
Ehkä toinen hieno asia on nähdä kiroileivien ja toisiaan haukkuvien ihmisten tarkoitusten taakse. Kuka uskoisi, että alussa kaikkien vihaama kuspää onkin oikeasti ihan hyvä tyyppi. Tai jonkun haukkuminen onkin vain huolenpitoa?
Uskon että lähes kaikki ovat tätä sarjaa seuranneet, piti vain päästä itsekin hehkuttamaan. Ainoa huono puoli koko sarjassa on pakkomielle juoda viskiä tätä katsellessa. :)
Deadwoodin viralliset sivut kuvat googlesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti